Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kuulumiset

Eilen pidettiin taas palaveri remontista. Remontti alkaa mahdollisesti kahden viikon kuluttua, jos vain kaikki menee suunnitelmien mukaisesti! Petrin vanhemmat ovat nyt saaneet muuton tehtyä. Heiltä jääneitä tavaroita ja huonekaluja on vielä talossa, joten ne täytyy vielä viedä pois remontin tieltä.

Tänään kävimme vakuutusyhtiössä vaihtamassa vakuutuksen meidän nimiimme. Voi elämä, että vakuutusmaksut nousevat paljon omakotitalon myötä.

Huomenna meen kuulemaan tarjouksen portaikon lasikaiteista. Toivotaan, että tarjous on hyvä ja voitais ottaa lasikaiteet. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaiteet piti maalata mutta tietysti eilisessä palaverissa saatiin taas aivan toisenlainen suunnitelma aikaseksi. Mutta katsotaan voidaanko toteuttaa tätä suunnitelmaa. Raha ratkaisee.

Ja ainiin, HYVÄ ÄSSÄT!!!!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vuokra-asunto

Lupailin laittaa meen tilaihmeestä kuvia, joten tässä niitä nyt olis. Kuvat eivät ole oikein
hyviä, koska mun kännykkäkamera ei ole mikään maailman paras.



Olohuone

Makuualkovi


 

Eteinen + mun takeista täyttyvä naulakko




















Kaappitilaa


Keittiö

WC ja suihku



 
 





torstai 11. huhtikuuta 2013

Lämmintä?

Tämä kirjoitus on kaukana remontoimisesta mutta oli nyt kuitenkin pakko kirjoittaa... Äsken koirien iltalenkillä huomasin toisella puolella katua nuoren naisen minishortseissa. Hänellä ei ollut edes legginssejä/sukkahousuja. Naista ei ihmisten hämmästyneet katseet tuntunut haittaavan. Päinvastain, hän vain asteli määrätietoisesti eteenpäin shortseissaan. Itselle tuli kylmä jo pelkästä katsomisesta. Ulkonahan on tosiaan vain 3 astetta lämmintä. Hrrrrr....

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kerrostaloelämää

Kävimme tänään katsastamassa Petrin vanhempien asunnon. Heillä on kyllä totuttelemista kerrostaloelämään, koska eivät ole aiemmin kerrostalossa asuneet. Asunto on myös huomattavasti pienempi mitä aiempi. Onneksi he olivat hyvällä fiiliksellä tekemässä muuttoa. Kerrostalo on suht uusi, vuonna 2009 rakennettu. Asunnon pinnat on hyvällä maulla tehty ja kaappitilaa on asunnon kokoon nähden melko paljon. Parveke on ISO, samoin pesuhuone. Asuntoon he olivat vieneet jo vaatteita ja astioita eli pikku hiljaa muutto edistyy.

Minulle kerrostaloelämä on tuttua. Olen asunut noin puolet elämästäni kerrostalossa. Eikä ole mitään huonoa sanottavaa, olen tykännyt. Tällä hetkellä asumme kerrostalossa vuokralla 44 neliön yksiössä. Aluksi ajattelin, että tulemme täällä hulluksi kahden ison koiran kanssa, koska tilaa on vähän mutta hyvin on mennyt. Toisaalta, onhan tämä melko iso yksiöksi. Täytyy laittaa tästä tila ihmeestä kuvia, kunhan kerkeän.

Hyvää viikonloppua :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Lähempänä..

Tänään on se päivä, kun Petrin vanhemmat saavat avaimet heidän uuteen asuntoon. Eli koko ajan lähenee meen remontti!!! Luultavasti heidän muuttonsa vie aikaa, koska tavaraa on tosiaan PALJON. Toivottavasti ei itse tule kerättyä niin paljon tavaraa, kun on sitten tilaa mihin kerätä!

Musta ei ainakaan tällä hetkellä ole muuttoavuksi, koska olen flunssassa. Täytyy vaan ottaa ihan rauhallisesti kotisohvalla makoillen. Tottakai tulin just nyt kipeäksi, kun on kaksi vapaapäivää! Ja ilmatki on vielä mitä hienommat!

Aurinkoista viikon alkua!