Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

lauantai 30. marraskuuta 2013

Juhlimista, myrkkykäärmeitä ja portaikon laminoimista

Eilen aamulla tuli laminaatit. Petri meni niitä talolle vastaanottamaan. Myös öljyä oli tullut. Ei tarvitse pelätä, että loppuu vähään aikaan!

Eilen lähdettiin aamupäivällä kiertelemään huonekaluliikkeitä. Käytiin aika monessa liikkeessä katsomassa niitä valkoisia nahkasohvia. Kiertelyn tuloksena oli se, että päädyimme ostamaan nahkasohvat Maskusta. Alkuviikosta kävimme niitä siellä jo katsomassa mutta emme silloin vielä niitä ostaneet, koska ajattelimme, että on hyvä kierrellä muissakin paikoissa katsomassa. Myyjä lupasi varastoida sohvia liikkeessä niin kauan kuin on tarvetta. Aivan mahtavaa! Asiakaspalvelu oli muutenkin todella hyvää. Sohvat olisi tarkoitus laittaa takkahuoneeseen.

Askosta ostettiin matto. VALKOINEN. Mä niin odotan kauhulla, kun kurakelin jälkeen koirat menee siihen tepastelemaan ja se on musta. Mutta pakko oli ostaa, koska oli tarjouksessa :D Löysin myös aivan ihanan sisustustuolin. Vai mikälie olikaan mutta oli hieno. Semmonen Eero Aarnion Pony tuoli. Semmonen olis kiva johki laittaa. Pakkohan mun oli heti koeistuu se. Hyvä oli!

Eero Aarnio Pony

Huonekaluliikkeiden kiertämisen jälkeen mulla oli lounastreffit kavereiden kanssa Amarillossa. Meen piti vaan käydä syömässä ja siitä sitten mun piti lähteä talolle maalailemaan mutta tiedättehän, että välillä kavereiden kanssa saattaa aika vierähtää. Käytiin vielä Arnoldsissa jälkiruualla. Päätettiin, että kokoonnutaan vielä viettämään iltaa kaverin poikaystävän luokse.

Frozen Yogurt Arnolds, so good!! Toi omenanmakuinen on niin parasta. Kannattaa maistaa.

Arnoldsissa. Meillä oli kaverin kanssa hauskaa, kun räpsittiin kuvia ;D

Arnoldsin jälkeen lähdettiin Petrin kanssa katsastamaan meen tuleva jääkaappi. Taisin aiemmin mainita siitä, että sen jääkaapin kanssa kävi hyvä mäihä, kun mun työkaveri ilmoitti hänen kaverinsa voittaneen LG side-by-side jääkaapin. Käytiin katsomassa jääkaapin rosterin sävyä, koska niitäkin on erisävysiä. Onneksi oli sopivan sävyinen, joten päätettiin ostaa se. Saatiin jääkaappi paljon halvemmalla, mitä se maksaisi liikkeessä! Kerrankin jokin meni nappiin!

Illalla sitten oltiin kaverin poikaystävän luona istumassa iltaa. Kaverin poikaystävällä ei ollutkaan ihan tavallisia lemmikkieläimiä kotonaan vaan asunto oli täynnä terraarioita, joissa eleli myrkkykäärmeitä ja myrkkysammakoita. Mä ihmettelen vieläkin, miten pystyin olemaan asunnossa niin levollisin mielen, koska mä pelkään käärmeitä. Kaverin poikaystävä on ammatiltaan vaarallisten eläinten hoitaja, joten hän osaa toimia niiden kanssa. Niitä oli kiva katsella kauempaa, oli ne aika mageen näköisiä, varsinkin ne sammakot. Otin jokusen kuvankin niistä..

Tommotteen käärmeen mää olen nähny josain luontodokkarissa. Oli ihan siistii nähä se lähempää.  

Tämä tuli tekemään lähempää tuttavuutta :D lasi oli onneksi meidän välissä!

ZZzzzzzzz

Lasin läpi tosiaan näitä uskalsi katsoa lähempää.

Terraariot olivat tosi hienosti laitettuja.

Tuolla kasvin keskellä oli pieni myrkkysammakko. Se oli tosi mageen värinen. Kuva on hieman huono :/

Kaikki käärmeet olivat luoneet nahkansa.

 Oli kyllä hauska ja erilainen ilta, mitä yleensä. Lähdettiin vielä baariin katsomaan keikkaa ja melkein tappiin asti oltiin.

kengät <3 ostin noi ideaparkista. Pinkki <3 kuva otettu baarikaapin vessasta.

Aamulla hieman väsytti, kun piti talolle lähteä enon kanssa remppaamaan. Olin nukkunu joku nelisen tuntia ja hieman päätäkin särki :D Mutta pakko oli vaan nousta. Yritettiin enon kanssa laittaa pikkumakkarin kattopaneelit mutta ei siitä tullutkaan mitään, koska meillä ei ollut välinettä millä saadaan kiinnitettyä paneelit. Eli seuraavaan kertaan jäi kattopaneelien asennus.

Saatiin tehtyä kellariin menevät portaat melkein valmiiksi. Niissä meni aikaa, koska niihin täytyi ensin tehdä ns."lippa" lednauhaa varten.

Siinä portaikko ennen remppaa.

Tämmösiä listoja käytettiin "lipan" tekemisessä

Kiinnitettiin listan pätkät rappusten päähän nauloilla.

Ja valmista, kaikkiin "lipat" tehty
Sitten olikin laminaatin vuoro.

Oli pakko leikata laminaatit sisällä, koska ulkona oli niin kylmä ja kamala ilma.



Sotkua sotkua...

Laminaattia rappusiin
Laminaatit liimattiin rappusiin ja laitettiin myös pari naulaakin, että varmasti pysyvät!! Nyt tarvitsee enää laittaa listat niihin.

Laminaatin jälkeen

Sähkömies oli myös tänään talolla monta tuntia. Hän laittoi kodinhoitohuoneeseen ledit ja kytki keittiön hellan, astianpesukoneen ja uunin käyttökuntoon.

Petri ja Petrin isä hakivat sen jääkaapin talolle. Siinä olikin kantamista. Oli aikas iso paketti, ja painava. Ulko-ovi piti irroittaa, että saatiin jääkaappi sisälle. Nyt se on keittiössä. Tosin ei vielä paikoillaan.
LG side By side
Vielä ei ole tietoa miten putkien täytepalojen piilottaminen onnistuu. Tai mitä niille tehdään. Raksamiehen piti eilen soittaa mulle mutta soittoa ei ole kuulunut. Ehkäpä sitten ensiviikolla tiedetään niistä enemmän. Tässä valokuvaa miltä ne näyttävät tällä hetkellä. Aivan hirveältä.

Siinä on kauheet mötit. Putket olivat häipyneet johki. Et kai he jonkin idean on saanut.

Huomenna mulla on aamuvuoro. Jotenkin nyt tuntuu siltä, etten jaksa mennä huomenna talolle. Olen aivan poikki!! Oltiin talolla tänään kahdeksan tuntia hommissa. HUH! mutta taas saatiin remppaa eteenpäin. Mahtavaa!

torstai 28. marraskuuta 2013

Ikea ja Ideapark

Tänään käytiin Tampereen Ikeassa katsomassa niitä sohvia. Taidettiin löytää olohuoneeseen sohvat. Semmoset valkoiset nahkasohvat. Ja tosiaan luitte oikein, valkoiset, vaikka kaksi koiraa meillä onkin :D Saas nähdä missä kunnossa sohvat ovat hetken kuluttua. Mutta haluan valkoiset sohvat, olen sen päättänyt... en ole koskaan päässyt ikeasta pois näin vähillä ostoksilla, mitä tällä kerralla. Ostin tosiaan ainoastaan yhden mukin :D (ja hieno vaaleanpunainen muki onkin)  mun on jo aikoja sitten pitänyt hommata töihin muki, enkä ole muistanut. Nyt muistin, olenhan jo yli vuoden tuolla työpaikalla ollut. Haha. Enää ei tarvitse tuunailla kertakäyttömukeja hienomman näköiseksi vaan nyt on ihka oma muki, jota kukaan ei heitä roskiin vapaiden aikana!

Tampereen Ikea. Oli niin ihana valkoinen sisustus, että oli pakko hetkeksi istahtaa sitä ihailemaan. Ja toi kattovalaisin on niin ihana. Olen siihen jo aikoja sitten ihastunut.


Ikean jälkeen olisi pitänyt vaan lähteä ajamaan kotia kohti MUTTA eihän nyt todellakaan niin voitu tehdä, kun kerran Tampereelle asti oltiin ajettu. Eli matka jatku kohti Ideaparkkia. Ja siellä mopo lähti aivan käsistä - ostettua tuli vaikka mitä. Kävi niin, että päästiin osallistumaan GUESS liikkeen kanta-asiakas iltaan. Ei oltu tietoisia kyseisestä illasta, koska en ollut lukenut sähköposteja. Saatiin kuitenkin osallistua, vaikkei oltu ilmoitettu etukäteen osallistumisesta. Kanta-asiakas illassa tarjolla oli pientä suolaista syötävää ja kuoharia. Oli myös pienimuotoinen muotinäytös. Illan aikana kaikista ostoksista sai -20% alennuksen.

GUESS Ideapark. Ah, mikä ihana paikka!!

Ostokset


Rosteriputkien asentajakin soitti mulle tänään. Hän oli yrittänyt tavoittaa meen raksamiestä muttei ollut saanut häntä kiinni. Pyysi jos mä yrittäisin soittaa. Pitäisi kuulemma keksiä miten putkien täytteet saadaan peitettyä. Toivottavasti huomenna selviäisi jotakin. Huomenna pitäisi myös tulla laminaattia lisää ja ÖLJYÄ! voi veljet, että semmostakin täyty tilata. Ihan kauheen kallista. Mutta pakko se on, ku kerran öljylämmitys on :D

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

takapakkia.... taas

Eilen oltiin talolla taas töiden jälkeen maalailemassa. Samaan aikaan oli pari miestä asentamassa niitä rosteriputkia kaiteita varten. Olin niin innoissani, kun vihdoinkin päästään eteenpäin kaide asiassa. Miehet jäivät vielä talolle hommiin, kun me lähdettiin talolta.

Käytiin katsomassa sohvia. Ehdittiin käymään vaan kahdessa huonekaluliikkeessä. Tarkoitus olis hankkia valkoinen nahkasohva. Tai oikeastaan sohvia tarvittais olohuoneeseen, takkahuoneeseen ja pikkumakkariin eli vierashuoneeseen. Yks potentiaalinen vaihtoehto oli Maskussa. Mutta vielä ei ostettu sohvaa. Täytyy vähän vielä kierrellä.

Ja arvatkaapas, taas tuli mutkia matkaan. Eli se kaiteiden asentaja soitti mulle, kun oltiin huonekaluliikkeessä. Hänen mukaansa kaiteet oli nyt saatu asennettua MUTTA osa kaiteista on aivan vinossa, heittoa oli 1,5cm-2cm. Elikäs pinnat ovat epätasasia. Ja tästä seuraa se, ettei laseja voida asentaa, koska lasit menevät rikki. Asentaja lupasi miettiä, miten kaiteet saadaan samaan linjaan. En voinut uskoa korviani! TAAS takapakkia, siis mä en kestä. Hitto, mikään ei ole mennyt tässä remontissa hyvin.

Käytiin vielä illalla katsastamassa kaiteet. Tässä pari kuvaa.


Rosteriputket. Ylätasanteella ne on ainakin ihan vinksalleen.



Tänään kävin talolla vasta illalla maalailemassa. Talolla oli vissiin käynyt se putkien asentaja, koska mun mielestä ylätasanteen putkiin oli ilmestynyt jotakin täytettä, eikä putket enää näyttänyt niin vinoilta. Tosin melko ruman näköiset ne oli sivusta katsottuna. Siis ne täytepalat näkyi.. mut jos se on ainut keino saada niistä suorat niin ei voi sitten mitään. Uskosin, että asentaja soittaa tällä viikolla vielä ja kertoo, mitä on keksinyt. Toivotaan nyt, että kaikki sujuisi hyvin.

Mulla alkoi kolme vapaata eli varmasti tulee vietettyä aikaa taas talolla. Pitäisi myös käydä niitä sohvia katsomassa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

pikkusen taas eteenpäin


Tänään olin talolla työpäivän jälkeen pari tuntia. Petrikin tuli mun kanssa. Maalasin toiseen kertaan kodinhoitohuoneen nurkan. Toivottavasti se olis nyt valmis! Sit maalattiin takkahuoneen ovi kertaalleen, jos jaksan huomenna töiden jälkeen mennä talolle, niin maalaan sen toiseen kertaan. Maalattiin myös takkahuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunat., tosin vasta sisäikkunat. Aika talolla vierähtää todella nopeasti. Tuntui, ettei saatu edes paljoa tehtyä ja aikaa meni pari tuntia.

Yritettiin myös laskea, miten paljon laminaattia vielä täytyy tilata. Se vasta päänvaivaa tuottaa, koska on hankalaa laskea rappusiin kuluva määrä. Mutta jonkinlainen määrä sitä täytyy ottaa, ei muu auta!

Huomenna pitäisi rosteriputki äijä tulla asentamaan kaiteita. Toivottavasti tulis!

Lopuksi vielä kuva meen keittiön hanasta. Mietittiin pitkä tovi kahden hanan välillä ja päädyttiin tähän hanaan. Nysse on paikoillaan!

Oras Alessi

lauantai 23. marraskuuta 2013

Pikkumakkarin katon koolaus

Keskiviikkona hain maalia lisää ja maalasin vielä pukuhuoneen seinät ja takkahuoneen puolipaneelit. Nyt ne pitäisi olla valmiit!

Torstaina maalasin kodinhoitohuoneen välikön. Oli muuten aika haastavaa maalata, koska se on niin ahdas tila. Kun maali oli kuivunut, niin tasoittelin vielä jotkin kohdat uusiksi. Eli täytyy vielä maalata ainakin kertaalleen. 

Tuonne mun piti ryömii maalaamaan, hitto, että oli ahdasta :D

Perjantaina eno tuli mun kanssa talolle hommiin. Tehtiin pikkumakkarin kattoon koolaukset kattopaneeleita varten. Siinä vierähti jokunen tunti niitä tehdessä. Ostettiin kodin terrasta aivan turha laite, jolla piti löytää katon vanhat koolaukset. Mutta eihän se mitään löytänyt! Varmempi keino oli, kun porattiin kattoon reikiä ja sitä kautta tunnusteltiin, koska porakoneen terä osui lautaan.

Aivan turha kapistus, tai sitten me ei osattu käyttää sitä.

Kyllä tämä sähköjohdot näytti mutta koolauksia ei

Ja tämmötteet ohjeet oli pakkauksessa. Eihän näitä nyt ymmärtänyt yhtään mitään

Parempi olis ollut, jos olis ollu kirjallisena :D

Enon akkukäyttöinen käsisirkkeli. Oli taas niin kätevä kapistus.

PIkkumakkarin koolaukset. DONE!

Koolausten jälkeen mä innostuin laminoimaan vaatehuoneen. Okei, eno ihan vähän vaan autto mut alkuun. Eihän se laminaatin laitto nyt mitenkään hankalaa ollut. Hyvä tuli. Ainoa huono puoli oli se, että laminaatit loppu kesken. Täytyy tilata sitä lisää.

Vaatehuone ennen laminaattia...

.. ja laminaatin jälkeen.. Pääsen hiukan yli puoleen väliin ja sitten loppu laminaatti

Rosteriputkien tekijä kävi myös eilen talolla mittailemassa. Kuulemma ensiviikolla alkaa asentamaan kaiteita. Ihanaa!!

Mä olin eilen niin työntouhuissa talolla, että meinasin ihan myöhästyä sovitusta teatteriesityksestä. Oltiin työporukan kanssa katsomassa Kumman kaa - näytöstä. Oli muuten todella hyvä! Suosittelen!! Esityksen jälkeen mentiin ravintolaan syömään. Kotiin tulin vasta myöhään ja sen huomas aamusti töissä, hieman väsytti. Mutta hyvässä seurassa aika vain kului nopeeta.

Toreron vessasta otettu kuva :D

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kuulumiset

Viikonloppuna eno sai laitettua talolla jalkalistoja ja tapetoitua. Eli taas hieman eteenpäin mennään remontissa. Pähkäilyä tuotti olohuoneen ja ruokailuhuoneen oviaukot, koska niiden lattiat ovat eritasossa mitä käytävän lattia. Eno ratkaisi ongelman niin, että otettiin samaa jalkalistaa mutta korkeampana ja siitä pätkäistiin palanen pois niin, että jalkalista meni samaan tasoon muiden kanssa. Se oli hieman pikkutarkkaa työtä mutta kyllä onnistu ihan hyvin.




Mulla alkoi tänään neljä vapaata!! Olin aamupäivällä talolla vähän maalailemassa. Meinas maalaushommat lopahtaa alkumetreillä, kun en millään meinannut saada maalipurkkia auki :D pitkän yrittämisen jälkeen sain.. mutta maali loppui kesken. Täytyy hakea huomenna lisää. Sain maalattua pannuhuoneen oven kertaalleen.

Pannuhuoneen ovi saa aivan uudenlaisen maalipinnan


Kyllä näin on parempi :D


Huomenna taasen talolle hommiin.. Täytyis soittaa vielä Puustelliinki, koska huomattiin, että jotakin urakkaan kuuluvia hommia on vielä tekemättä. En tiedä onko ne vahingossa sitten jäänyt.

Ai niin, eilen tilattiin sänky + yöpöydät sieltä liikkeestä missä käytiin viime viikolla :))

perjantai 15. marraskuuta 2013

Temal vesiputoushana

En jaksanutkaan mennä töiden jälkeen talolle. Olin aivan naatti, kun pääsin kotiin.

Eno oli ollut reipas. Hän oli jo aamulla aikaisin mennyt talolle tapetoimaan ja laittamaan jalkalistoja :) On se niin hienoa, että hän jaksaa siellä häärätä!

Seuraavassa pari kuvaa vessojen hanoista. Päädyttiin Temalin vesiputoushanoihin. Mä en aluksi niistä oikein edes tykännyt mutta hanat olivat Petrin mieleen, joten annoin periksi :D Mutta nyt, kun hanat ovat asennettu paikoilleen, niin onhan ne nyt aika hianot!

Temal vesiputoushana

Temal vesiputoushana

Yläkerran vessasta.

Laatikot korkeakiiltoiset + massiivinen vedin
Huomenna mulla on iltavuoro. Suunnitelmissa on mennä ennen iltavuoroa talolle. Enokin on menossa jo aamulla taas jatkamaan.

torstai 14. marraskuuta 2013

Helsingin reissu

Tässä on mennyt monta päivää, etten ole edes käynyt talolla. Jotenkaan ei ole jaksanut. Olen ollut töissä ja töiden jälkeen en ole jaksanut mennä. Mutta tänään oltiin koko päivän talolla enon kanssa. Mutta ensin eilisestä...

Eilen päätettiin Petrin kanssa lähteä extemporee reissulle Helsinkiin. Ei siinä muuten mitään mutta lähdettiin ajamaan vasta puoli kahden aikoihin. Oltiin Helsingissä joskus puoli viiden aikoihin. Käytiin katsomassa sänkyjä. Löydettiin taannoin netistä yks verkkokauppa, jossa oli hieman erikoisempia huonekaluja. Liikkeen esittelytilat on Helsingissä. Kun saavuimme liikkeen pihaan, ei näyttänyt yhtään tavanomaiselta liikkeen edustalta. Piha oli kuin jossain tehtaassa - hyvin kolkko ja pimeä, pieni kyltti vain ovessa. Kun menimme ovesta sisään päädyimme pitkään käytävään. Missään ovessa ei ollut kunnon mainintaan, mihin ne veivät. Sattumalta menimme käytävän päässä olevasta ovesta sisään ja siellä liikkeen tilat olivat. Tila oli melko kolkko ja karu. Liikkeessä oli vain muutama huonekalu esillä.  Mä rakastuin heti esillä oleviin sänkyihin, katsotaan josko jokin sieltä valikoituisi meille.

Liikkeen pihasta otettu kuva.

Ei kauhean houkuttelevan näköinen sisäänkäynti liikkeeseen. Mä olin ihan varma, et oltiin tultu väärään paikkaan. Mutta tuolla perällä oleva ovi johti liikkeeseen.





Noi sängyt olivat niin mageen näköisiä!! Varsinkin mustat!!




Oli pakko ottaa kuvat sohvaryhmästä. Oli niin erikoisen näköinen, että huh huh! Tuli joku avaruusalus mieleen :D

Liikkeestä lähdettiin käymään keskustan Stockmannilla. En ole koskaan käynyt Helsingin Stockmannilla ja voi veljet, että oli iso paikka. Siellä meni ihan hukkaan!! Käytiin katsomassa vähän sisustus juttuja ja matkaan jäi Gantin torkkupeitto :) !!

Valkoharmaa Gant torkkupeitto

Myyjä unohti ottaa varashälyttimen pois torkkupeitosta ja hälyttimet alkoi soimaan, kun oltiin lähdössä ulos. Mentiin takaisin kassalle ja hälytin poistettiin. Myyjä oli hyvin pahoillaan ja pahoitteli tapahtunutta monta kertaa. Saatiin hyvitykseksi kahvilan alennuskupongit. Oltiin hieman hämillään, kun noin pienestä nousi noin kauhea haloo. Sattuuhan noita, eikä meille ollut iso juttu palata takaisin kassalle. Mutta hienoa asiakaspalvelua :)


Olihan mun ihan pakko käydä myös katsomassa kenkiä ja vaatteita, kun kerran Stockmannilla oltiin ;D Mun EI pitänyt ostaa yhtään mitään niihin liittyvää mutta niin vain kävi, että oli ihan pakko saada Michael Korsin saappaat. Ihastuin niihin heti, kun näin ne!!!


Michael Kors mustat saappaat <3

MK <3 <3
Kotona oltiin yhden aikaan yöllä. Oli todella nopea visiitti Helsingissä :D Melko raskaskin sellainen. Pimeässä on kyllä kamala ajaa!!

Tänään talolla aloitettiin pikkumakkarin tapetointi. Ei vielä saatu kokonaan tapetoitua, koska seinää piti kittailla kahdesta kohtaa, eikä kitti kuivunut. Tapetiksi valittiin Elloksen vaaleanharmaa tähtitapetti.

Ellos Christy tapetti

Christy tapetti. Vaaleanharmaa tähtitapetti
Petri tuli myös talolle Manun kanssa. Tassu jäi viettämään laatuaikaa yksin kotiin. Manu ihmetteli, kun me häärättiin talolla.

Manu ja suuri ihmetys.

Manu ei tykännyt tulla kellariin, koska se tietää, että kellarissa on suihku ja suihkua se inhoaa yli kaiken!

Mamman rakas pieni sinikieli <3

Sähkömies tuli talolle kytkemään valoja. Nyt on melkein joka huoneessa valot kytketty, ihanaaa! Paljon on sähköhommia talolla silti vielä tekemättä.

Mua hirvitti, kun sähkömies kytki yläkerran valoja, koska kaiteita ei ole ja pudotusta on jonkin verran. Onneksi kaikki sujui hyvin :) 

Mä siivoilin hieman talolla. Siivoomista siellä riittää ja paljon. Tuntuu, että aina vaan tulee lisää pölyä jostakin.

Remppavaatteet. Näitten kans oli kiva mennä kauppaan hakemaan eväitä :DD

Rosteriputki äijä kävi myös talolla mittailemassa. Josko kohta saataisiin ne putket!

Huomenna mulla on aamuvuoro. Eno lupasi mennä aamulla talolle hommiin. Josko itsekin jaksaisin töiden jälkeen mennä.