Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

tiistai 30. heinäkuuta 2013

ressiä pukkaa

Viime viikko meni ihan pipariks talolla; mä olin kauhees flunssas ni en päässy siellä käymään tai tekeen mitään.

Nyt päätettiin, että tasotus hommat ulkoistetaan. Me ei ikinä päästä sinne muuttamaan jos me tehdään se. Saatiin joku ammattilainen siihen palkattuu. Mua vähän pännii, koska siinä piti säästää ja tehdä ite mutta nyt se meni näin. Ehkä ammattilaisen jälkiki on hieman parempaa mitä meen jälki olis ollu :D Maalauksen haluan tehdä itse. Tai ainakin vielä olen sitä mieltä. Koska kyllä nyt jotakin täytyy itsekin tehdä!!

Viime viikolla raksamiehet ei oikein saanut mitään aikaiseksi talolla. Olohuoneen ja keittiön katon ne oli koolannut. ja eteistä vähän matkaa laatoittanut Siinä kaikki. Eiko olihan ne ihmetellyt pesuhuoneen kaivon paikkaa. Ja tosiaan nyt sitten voi olla, ettei alkuperäistä suunnitelmaa saadakaan toteutettua. Eli meille pitäisi tulla pesutilaan kaksi suihkua. Se tila, johon suihkut tulee on ollut ennen kuivatila. Toisella puolella seinää on pesukoneen paikka ja siellä kaivo. Noh, sen piti olla ihan pikku juttu saada se pesuhuoneen kaivo yhdistettyä jotenki siihen toisella puolella seinää olevaan kaivoon mutta nyt sitten onkin tullut jotakin ongelmaa sen kanssa ja ehkä se ei olekaan niin yksinkertaista. Pahimmassa tapauksessa se ei onnistu lainkaan. Tai saadaan se sillä tavalla onnistumaan, että piikataan koko lattia auki ja otetaan lattialämmitysputket pois ja valetaan uusi lattia ja uudet laittalämmitysputket jne. jne. Ja se ei sitten mitään halpaa lystiä enää olekaan. Hitto jossei sen kaivon tekeminen vaan onnistu sillä alkuperäisellä suunnitelmalla. Olen niin ressannu sitä asiaa. Saadaan tietää varmaankin tällä viikolla miten käy! Pidetään peukkuja, että kaikki menee niinko on suunniteltu!!

Huomenna meen kahdeksalta aamulla taas sähkömiehen kanssa talolla käymään. Ei olla VIELÄKÄÄN niitä ledejä päätetty. Ressi alkaa nousta pian niistäkin. Eihän tässä ehdi enää mitään muuta tekemäänkää ko ressaamaan. KAMALAA!!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

epäonnistumisen tunne

No ei sitten saatu maalata eilen seiniä, koska pohjamaalista paistoi läpi niin paljon epätasaisuuksia. Piti siis vielä kitata seinät. Eli eilen ei oikein voitu tehdä mitään muuta, koska piti odottaa kitin kuivumista.

Tänään mentiin sillä asenteella aamusti talolle, että nyt tapahtuu ja paljon. Aloitettiin keittiön seinien kittikohtien tasoitus ja hitsit vieköön yhdestä nurkkakohdasta kitti oli vielä ihan märkä. Eli ei taaskaan saatu maalattua. Ja vieläkin löydettiin epätasaisuuksia seinistä, jotka piti taas kitata. Tää on ihan loputonta hommaa. Musta alko tuntuu, ettei saada ikinä niistä seinistä hyviä. Olin jo ihan valmis lyömään hanskat tiskiin.

Siirryttiin kuitenkin kellarikerrokseen kodinhoitohuoneen seinien pariin. Siellä on kuviotapetit, jotka on hankala saada poistettua. Ajateltiin, että ylitasotetaan ne ja sitten maalataan. Helpommin tosiaan ajteltu, kun tehty. Tehtiin tasotetta koko 12,5kg ja eno alko lätkii tasotetta seinää. Eipä siinä sitten kauaa kestäny, kun tasote ei lähteny enää siitä ämpäristä mihkään eli se jämähti siihen. Seinien ylitasotus jäi siis siihen. Eikä tullut vielä lähellekään valmista.

Voi, että mikä päivä. Otti niin päähän. Kaikki epäonnistus. Meille tuli vahvasti sellainen olo, ettei saada ikinä tota tasotus ja maalaus hommaa valmiiks, jos ne on meidän vastuulla, koska enokin pääsee pääasiassa talolle auttelee vain viikonloppuisin. Katsotaan, josko joku ammattilainen tekis ne hommat. Se tietysti tietää taas rahanmenoo ja sitä kun ei tässä rempassa olekaan jo tarpeeks menny!! ei hitto soikoon.  Ja kaikenlisäks mul on kaamee flunssa ja kamala olo, ehkä sekin edesauttaa sitä, että kaikki tuntuu nyt niin kamalalta ja vaikeelta.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Puheluita ja paljon pölyä

Maanantaina soitin heti aamusta sille puustellin äijälle ja keskusteltii niistä kaapeista, että mitä niiden kanssa oikeen tehdään. Siinä sitten monen puhelun jälkeen lopputulos oli se, että kaapit tulivat talolle. Ne on nyt säilytyksessä kolmessa eri huoneessa. Ei oltais haluttu niitä sinne mutta minkäs teet, kun raksamies sanoo, että kyllä ne sinne voi tuoda. No nyt on sit siellä ja pysyy.

Maanantaina oli myös puhetta siitä terassilla olevasta järkyttävästä roskakasasta. Osittain puhelu on auttanut, koska sieltä oli viety varmaan yksi peräkärryllinen roskaa pois. Tosin edelleen terassi on aivan törkeen näkönen.

Juttelin myös maanantaina talolla ollessani meen yhden remonttiäijän kanssa niistä kastuneista levyistä. Hänen mukaansa ne voidaan laittaa lattiaan. Ne saa rauhassa siinä kuivahtaa, koska hetkeen ei ole tulossa mitään levyjen päälle. Mä olin ja olen edelleen erimieltä mutta toisaalta mä en ymmärrä tuon taivaallista remontoinnista. Ehkä tämän rempan jälkeen jo jotakin ymmärrän.

Tästä koko remontista vastaa puustelli ja olen aika pettynyt, koska puustellinäijä lupas ottaa meihin vielä yhteyttä ennenkun hän jää lomalle. Eli keskiviikkona hänen piti soittaa ja kysellä vielä onko kaikki talolla ok - ikinä ei soittoa kuulunut. Mä en ymmärrä miten joku voi tehdä noin, koska kyse on remonttityömaasta jossa on melkeen kaikki asiat ollut päi mäntyä vähän väliä. Jos itse vastaisin samanmoisesta työstä niin luulen, että haluisin tietää misä mennään. Että otti päähän. Hän kyllä sanoi aiemmin, että vaikka hän on lomalla niin saadaan ottaa häneen silti yhteyttä. Mutta olis ollu kivempi keskustel asioista vielä, kun hän oli töissä. Mut ei ni ei.

Jottei menis taas aivan raivoomiseksi niin siirrytään mukavempiin asioihin. Elikäs tällä viikolla laatottaja sai laatoitettua keittion, JES! Eilen käytiin kaverin ja hänen poikaystävänsä kanssa katsastamassa laatoitus ja laatta näyttää tosi mageelta. Vielä tosin saumat puuttuvat. Tein myös eilen pientä tuhoa talolla ollessani :D Astuin märkään laastiin vaikka laatoittaja oli laittanut merkit mihkä ei saa mennä. Hieno kengänkuva jäi lattiaan, onneksi kaverin poikaystävä on alan ammattilainen ja paikkas mun jäljen.

Hups!



Siinä se laatta ny on, tosin ilman saumoja ja ihan likaisena

Tänään mä skippasin Porin Jazzit ja menin enon kanssa talolle hiomaan ja pohjamaalaamaan keittiön seiniä. Meen olis tarkotus nyt viikonlopun aikana saada keittiön seinät maalattua. Hiominen oli kyllä aika hommaa. Onneksi enolla oli hiomakone niin meni aika nopeeta hiomiset mutta kauhee pöly siitä tulee. Aluksi hion ilman hengityssuojaa mutta heti alko aivastuttaa ja nenä meni tukkoon. Ei siinä muu auttanut, kun lähtee hakee kaupasta hengityssuojia. Niiden avulla hiominen oli ihan jees hommaa. Huomenna mennään enon kans talolle yhdeksän aikaa aamulla. Katsotaan tarviiko vielä seiniä tasotella. Toivottavasti saatais vaan suoraan vetää maalia seiniin.

Tässä vasta ollaan aloittamassa (huomaa vielä niin puhdas paita) Tuo kuonokoppa oli oiva juttu tosa hommas!

Ny tulee tasasta jälkeä. Eno käytti hiomakonetta, kun mä en sit loppujen lopuksi oikeen haltsannu sitä :D Sain mä silti jotakin hiottua ilman konettakin :D Kone oli kyl silti paljon tehokkaampi!


Oliko meillä sittenkin valkoset laatat? Hitto sitä pölyä tuli ja paljon! Imurille riitti hommia.

Remontointi on sitten sottasta hommaa!

Maalaus on kivaa hommaa. Keittiön seinät saa uuden värin pintaan, jippii! 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Torstaita ja taas hermojen menetystä

Torstaina olin talolla koko päivän maalaamassa kellarikerroksen kattoa. Nyt on kellarissa valkoinen katto mutta täytyy vielä kertaalleen maalata kaikki kohdat, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Taas opin jotakin uutta; olisi pitänyt aluksi maalata sudilla kaikki paneelien ponttikohdat, jotta maali olisi mennyt hyvin niihin väleihin. Mä siis en tehnyt niin, vaan vedin suoraan maalin koko kattoon. Siitä seuras sitten se, että sain vetää kaikki välikohdat sudilla  ja nyt vielä pitäis sitten maalata uuteen kertaan kaikki kunnolla. Blaah. Mutta tekemällä oppii ja joskus järki ei vaan heti leikkaa :D Mulla oli niin kipee nirka-hartiaseutu sen maalauksen jälkeen, myös käsi särki illalla. Pelkäsin miten jumissa paikat on perjantaina töissä mutta ei onneksi ollut.

Maalasin myös taas kerran itsenikin

Torstaina raksamiehet purki kodinhoitohuoneen seinää pienen matkaa rappusten alta, jotta tila näyttäisi vähän avaremmalta. Sit ne tais levyttää keittiön seinää ja kodinhoitohuoneen seinää. Siinä se niiden työpäivä sitten menikin.  Ja ainiin,  torstaina liukuovet tuotiin talolle. Meillä ei ollut mitään tietoa kyseisestä asiasta. Meille soitettiin vaan, että liukuovet on tulossa, että ollaanko paikalla vastaanottamassa niitä. Pakkohan ne sitten oli ottaa vastaa. Laitettiin ne autotalliin odottamaan asennusta, joka ei vielä pitkään aikaan tapahdu.

Torstai illalla eno tuli auttelee keittiön seinien tasotuksessa. Ny on keittiön seinät kertaalleen tasotettu, vielä niissä riittä hommaa. ennenkun pohjamaali saadaan laittaa.

Perjantaina raksamiehet työskenteli keskikerroksen lattian parissa koko päivän. Meille sanottiin, että laatottaja tulis laittaa ainakin keittiöön laatat mutta ei näkyny laatottajaa. Mä arvasin niin sen. Aina vaan sanotaan, eikä kuitenkaan niin tapahdu.

Maanantaina eli HUOMENNA pitäisi tulla keittiönkaapit + muut. Tänään käväsin talolla kääåntymässä ja totesin ettei sinne voi kyllä niitä kaappeja ottaa, koska siellä on vielä niin keskeneräistä. Ei niitä pääsis vielä vähäänaikaan asentamaan ja ne vie niin hirveesti tilaa, että ne olis vaan tiellä siellä. Soitan huomenna puustelliin ja koitan saada toimituspäivää siirrettyä.

Talolla käydessä raivostutti aivan suunnattomasti se, että raksamiehet ei ollut peittänyt kunnolla pihalla olevia levyjä ja tottakai ne oli kastunut, kun tänään sato kaatamalla. Eihän niitä voi enää käyttää!!! ja sitten meen terassi on aivan ku kaatopaikka. Ihan järkyttävän näkönen. Kaikki roska on vaan siihen heitetty. Huh huh. Ehkä pitäis vaan nyt laittaa kova kovaa vasten ja alkaa vaatii, että asiat hoidettais kunnolla. Ollaan monta asiaa jo katsottu läpi sormien. Jossain kohtaa se raja tulee vastaa, kun ei vaan enää jaksa olla niin kiltti ja ehkä se raja oli täsä! Katsotaan mitä huominen puhelu tuo tullessaan.

Siinä sitä levyy ny o kastuneena

Siis aivan järkyttävän näkönen ja sateen jälkeen toi oli vielä karseemman näkönen

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Maalausta

Sähkömiehen kanssa palaveeraminen ei mennyt taaskaan niinko olin suunnitellu. Olin varma, että saadaan nyt valittua ledvalot mut toisin taas kävi. Eli etsintä jatkuu. Sähkömiehellä oli yks ihan ok malli mukana ja suht hyvän hintanenkin mutta (ja iso mutta) sen kehys oli valkoinen. Me haluttais teräksinen kehys. Täytyy silti vakavasti miettiä josko voitais ottaa valkoset. Ohan se valkonenki ihan ok. Tää ei olis näin vaikeeta valita niitä hiton ledejä mutko niiden täytyy olla sellasia mitkä ei tarvi kauheen paljoo upotussyvyyttä ja joiden tehot riittää valasemaan korkeelta. Ja sit täytyis vielä olla kääntyviä. Eli monta asiaa pitää ottaa huomioon. Äääääääääääääääää pää sekoo.

Täsä tää valkokehyksinen led alasvalo. Mietitään, mietitään...
Talolla tänään edisty hyvin lattialämmitysputkien peittäminen. Kaksi raksamiestä oli kaheksan tuntia talolla. Kattelin hetken ko ne teki työtään ja kelailin, että työergonomia oli jossai aivan muualla. Selkäkyyryssä ne levitti sitä kuraa putkien päälle. Kysyinkin, että onko päivän jälkeen selkä kipee. Ja vastauksen voi arvata - on.

Siinä ruokailuhuone ja olohuone
Mää olin talol tänään monta tuntia. Aluksi revin kellarikerroksesta kattolistoja pois. Sekin meinas jo tuottaa mulle joissakin kohdissa ongelmia ko listat oli niin piukassa mutta selvisin. Kellarissa on tällä hetkellä puunväriset paneelit ja nyt ne saa valkosen maalipinnan. Mä olen ne lupautunut maalaamaan. Ajattelin, että saan siihen päälle suoraan vetää maalin ja valmista olis, mutta ajattelin väärin. Toinen raksamies valotti asiaa, että ensin täytyy hioa hiekkapaperilla paneelista lakkapinta pois ja sitten maalin voi vasta vetää päälle. Kyllä meinas välillä usko loppua siinä hioessa mut selvisin siitäkin. Maalaus oli kivaa hommaa. Mutta niska- hartiaseutu siinä kipeeksi tulee helposti, ku koko ajan käsi on ylhäällä. Sain maalattua tänään kodinhoitohuoneen katon kahteen otteeseen. Huomenna näkee, että pitääkö vielä vetää kolmas kerros. Tää oli eka kerta ko maalasin yhtään mitään ja hiuka pelottaa millanen jälki tuli. Onneks kellarissa on vähä pimeempää :D Eli siis huomenna jatkuu hiominen ja maalaus. Huomenna on vika lomapäivä. Perjantaina sitten töihin. Sain mä sentään jotakin talolla aikaseksi lomalla.

Paneelit ennen maalipintaa (todellisuudessa paljon tummemmat)

Valkosta kattomaalia

Paneelit yhden maalikerroksen jälkeen

Maalasin myös itsenikin :D


Tänään ei vielä päästykään tasottelee enon kaa keittiön seiniä, koska sieltä uupu vielä parista seinästä levyt. Raksamiehet unohti tänään laittaa ne. Toivottavasti huomenna saatais aloittaa sitten tasotus. Tänään purkuryhmärämä tuli tekee loput purkutyöt. Saas nähdä millases kunnos talo on huomenna. Huomiseen siis!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Palaveria palaverin perään

Juhlat on nyt juhlittu ja paluu arkeen alkoi. Maanantaina päätettiin käydä Puustellissa keskustelemassa remontin edistymisestä, koska edelleen mieltä on painanut rempan hidas eteneminen. Keskustelun tuloksena oli se, että tänään pidettiin talolla palaveri puustellin äijän ja raksamiehen kanssa. Käytiin läpi mitä pitää vielä tehdä ennen maanantaita, kun kaapit tulevat. Tosiaan kaapit tuodaan maanantaina iltapäivällä. En usko, että silloin vielä niitä voi alkaa paikoilleen laittamaan mutta ne otetaan kuitenkin talon sisälle säilytykseen. Tästä ajatuksesta ei oikein tykätty mutta niin se nyt vaan menee.

Eteisen ja keittiön lattialaatat tulivat tänään. Nyt vaan odotellaan, että lattialämmitysputket peitetään ja tämän jälkeen laatoittaja pääsee laatottamaan tilat. Laataksi valittiin Marazzi Avenue 40x40. Ollaan tosi tyytyväisiä, että päädyttiin kyseiseen laattaan. Valinta ei kuitenkaan ollut mitenkään helppo, koska vaihtoehtoja oli aivan mieletön määrä. Laatta on eläväpintainen ja sen pinta hieman kimaltelee. En malta odottaa, että nään sen lattiassa.

Kuva laattatukun sivuilta. Kuva antaa osviittaa minkä näköinen laatta on. Livenä mun mielestä se on paljon hienompi.

Huomenna meen taas palaveraa sähkömiehen kanssa. Ei olla vieläkään löydetty sopivia ledvaloja, joten sähkömies tuo näytille mallin. Toivottavasti pikkuhiljaa jo löydetään sopivat ledit. Huomenna myös alkaa kauan odotettu seinien tasotus. Mitäköhän siitäkin mahtaa tulla, kun mä pääsen hommiin. Ikinä en ole sellaista tehnyt mutta eno lupasi auttaa. Katsotaan miten pitkälle hermot riittää siinä hommassa.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Edistystä

Puhelu tuotti vissiinkin tulosta, koska nyt talolla on alkanut tapahtumaan. Eilen Warmian työntekijä oli asentamassa lattialämmitysputkia keskikerrokseen. Ja tänään kyytiä saivat yläkerran vessan kaakelit. Ihanaa nähdä vihdoin ja viimein edistystä remontissa. Kyllä se vielä jonakin päivänä valmistuu!!

Siinä sitä putkea ny on!
Itse lähden huomenna Espooseen ja tulen vasta sunnuntaina. Tiedossa on serkun häät. Toivottavasti olisi aurinkoinen keli!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Valivalivalivali

Toukokuussa meille sanottiin remontin kestävän noin kaksi kuukautta. Toukokuun alussa remppa tosiaan alkoi purkuhommilla ja nyt on se kaksi kuukautta jo mennyt, eikä todellakaan ole valmista, ei lähellekään. Nyt alkaa pikku hiljaa mennä hermot koko touhuun. Olisi pitänyt silloin toukokuussa laittaa tälle koko hommalle jonkinlainen deadline mutta oltiin niin sinisilmäsiä silloin. Ajateltiin kaiken sujuvan mallikkaasti, toisin kävi. Hyvä jos päästään muuttaan taloon vielä syyskuussakaan.

Tänään oli pakko ottaa puhelu Puustellille ja keskustella kaikista mieltäpainavista asioista, joita tämän kahden kuukauden aikana on ollut. Ketuttaa niin vietävästi mm. sellainen asia, että meidän valitsemaamme laminaattia ei enää ole saatavilla. Alkujaan päädyimme Espritin Crystal White laminaattiin, jota sai vielä parisen viikkoa sitten  http://www.erikoisparketti.fi/ nettikaupasta. Meen raksamies sano voivansa tilata sen. Maksoimme hänelle tietyn summan kaikkia remonttitarvikkeita varten. Noh, kuinkas kävikään. Hän ei ollutkaan tilannut sitä ja kyseistä laminaattia ei ole enää saatavilla. Otimme yhteyttä nettikauppaan ja sieltä kerrottiin vastaavasta laminaatista; Parador Tammi Crystal White. Tämä laminaatti on kuitenkin 2 e kalliimpi neliöhinnaltaan kuin Espritin laminaatti ja siinä on kymmenen vuotta vähemmän takuuta. En tie muista mutta mua ainakin ottaa tämmönen touhu pahasti päähän. Puustellista sanottiin, että meen raksamiehen täytyis maksaa tuo 2e ylimenvä osuus neliöltä. Mitäköhän se mahtaa siitä tykätä?! Oi voi, sanon minä.

Puustellista luvattiin soittaa sille meen raksamiehelle vielä tänään. Toivon todella, että nyt alkaa jotakin jo tapahtumaan. Olisi ollut niin ihanaa päästä nauttimaan vielä kesästä oman talon pihaan; terassille aurinkoa ottamaan. Tällä hetkellä terassi on niin täynnä kaikkea remontti roskaa, ettei oikein auringonotto siinä lautojen ja naulojen yms. seassa kiinnosta.

Mulla on kesälomaa jäljellä enää puolitoista viikkoa. Olin aivan varma, että lomani aikana saisin aloittaa maalaushommat talolla mutta taitaa jäädä maalit maalaamatta. Tällasta purnausta tällä kertaa. Toivottavasti seuraavaksi olisi jotakin kivempaa kerrottavaa.