Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

lauantai 4. toukokuuta 2013

Tapaaminen sähkömiehen kanssa

Eilen olin viettämässä kavereiden kanssa "neljän tähden illallista" ja tietysti ilta meni pikkutunneille asti. En yhtään muistanut, että meillä oli sovittu täksi aamuksi klo: 9.00 tapaaminen sähkömiehen kanssa talolla. Olin aivan pihalla, kun Petri kahdeksan jälkeen herätti mut. Siinä sitten vaatteet päälle ja menoksi. Olo oli kun onkimadolla mutta palaverista selvisin kunnialla, välillä täytyi hieman istua alas. Palaverista sen verran, että suurin osa valoista tulee olemaan led valoja. Nyt vielä täytyis päättää valoista mallit ja miten paljon niitä tulee. Niihinkin saa uppoamaan aikas lailla rahaa.  

Näillä näkymin talo on tyhjä kaikista huonekaluista ja lopuista tavaroista tiistaina. Eli silloin voisi aloittaa purkutyöt. Petri ja Petrin isä on tällä hetkellä purkamassa kalusteita, jotka olemme saaneet myytyä. Mun oli ihan pakko lähteä nukkumaan :D Tein määki tänään sentään jotain, nimittäin otin verhotangot ikkunoista alas, haha! mut nyt Zzzzzz..

  Tässä pari kuvaa eiliseltä. Hauskaa oli!

   Hyvät ruuat, juomat ja tietysti seura.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti