Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tallinnan matka

Siinä ne viisi vapaapäivää meni ja nyt tänään koitti paluu arkeen. Petrillä oli myös vapaata samaan aikaa, joten päätettiin lähteä reissuun. Pitkään pohdittiin mennäänkö Helsinkiin vai Tallinnaan ja lopulta löydettiin itsemme Tallinnasta. Oltiin kaksi yötä Viru hotellissa. Aika meni todella nopeasti. Molemmat tykätään shoppailusta, joten kaikki aika kului vaatekauppoja koluten :D Paljon löyty kaikkea kivaa :)) Meen piti mennä tsekkaamaan myös Tallinnan yöelämä mutta oltiin molemmat iltaisin niin poikki, ettei jaksettu lähteä. Meillä oli auto mukana, joten tottahan toki piti käydä vielä lähtöpäivänä superalkossa vähän ostoksilla.

Tallinnan satama. Oli niin ihana aurinkoinen ilma. 

Kun tultiin Tallinnasta, jäätiin vielä Helsinkiin katsastamaan Kampin kauppakeskusken liikkeitä. Voi veljet, se oli iso paikka. En ollut koskaan aiemmin siellä käynyt. Mä en oikein jaksanut enää kattel mittään vaatteit, koska olin aivan poikki. Vaikea myöntää mutta Petri on meistä se pahempi shoppailija, hän olisi jaksanut vaikka miten pitkään kierrellä mutta mä halusin kotiin :D

Matka Helsingistä Poriin kesti hieman odotettua kauemmin, koska kolmostiellä oli sattunut onnettomuus. Moottoritiellä oli aivan hirveät jonot ja autot ajoivat 10km/h. Ajattelin, ettei ikinä päästä kotiin. Katselin googlesta, että rekka oli jumittunut sillan alle ja sen irrottamisessa kesti, joten poliisit ohjasivat liikenteen menemään toista tietä. Tuintui kyllä iäisyydeltä ajaa siinä ruuhkassa.

Eilen olikin viiminen vapaapäivä ja mikä sen parempi päätös vapaille, kuin kylmä siideri ja terassi. Oltiin kummitädin kanssa terassilla istuskelemassa päivällä. Oli ihanan lämmin ilma. Illalla löysimme itsemme Keidas baarin ysäri bileistä. Oli kivaa. Ysäri soi ja ihmiset olivat pukeutuneet ysäri teeman mukaisesti.




Tänään töissä hieman väsytti mutta onneksi oli lyhyt päivä :D huomenna olen koko päivän töissä. Tästä se työputki taas alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti