Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

maanantai 12. elokuuta 2013

Alakerran vessan laatoitus

Viime viikolla tasottaja sai tasotettua kaikki seinät. Tasotuksen jälkeen meen piti vetää pohjamaali seiniin mutta toisin kävi. Oltiin koko viime viikko tiiviisti töissä, joten talolla ei päästy käymään joka päivä. Kun, kävin talolla lauantaina, niin raksaäijät oli vissiinki vetänyt jo useampaan huoneeseen pohjamaalin ja vielä maalin päälle. Ei ole mitään ollut puhe sellasesta, koska edelleenki meen piti hoitaa maalustyöt. Ei siinä muuten mitään mutta ei olla sovittu, että ne hoitaa sen joten en todellakaan ole maksamassa niille siitä työstä!! Sopimuksessa lukee, että kaikki lisätyöt on hyväksytettävä ensin meillä, siis ne työt, jotka ei kuulu siihen urakkahintaan. Katsotaan mikä soppa tästäkin vielä syntyy. Ihan ko ei olis jo tarpeeks soppaa tässäkin remontissa ollut!! Tuntuu, et koko ajan lisää vaan tulee.

Viime viikolla laatoittaja oli alkanut laatoittaa alakerran vessaa. Ennen sitä käytiin kirjottamassa seiniin mitä laattaa tulee mihinkin. Alakerran wc:stä tulee mustavalkoinen.


Siinä sitä ny on! Saumat tietysti puuttuu.

Tässä lähempää alakerran wc:n seinälaatta. Mä en yhtään muista mitä tää laatta oli :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti