Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

tiistai 21. tammikuuta 2014

Sälekaihtimia ja GANT Home astioita niistä on pakkaspäivä tehty

Olin eilen pitkästä aikaa talolla. Siellä oli paljon remppa edennyt ja oikeastaan enään on vain pientä fiksausta jäljellä. Eli vähän listoitusta, kittaus ja maalaushommia. Sähkömiehellä on tietysti vielä hommia mutta hän on siellä lomamatkalla, niin hänen osaltaan työt ei edisty nyt lainkaan. Mä peitin valkoisella maalilla listojen naulanreikiä taas vaihteeksi. Elikäs yritetään päästä muuttamaan tämän kuun lopulla. Täytyy vaan ensin saada siivottua koko talo lattiasta kattoon. Siinä menee aikaa, että saadaan koko talo remonttipölystä puhtaaksi.

Eilen nousi talolla stressitaso ja ahdistus aivan liikaakin, kun huomasin kodinhoitohuoneessa hääräillessäni, että pesutornin toinen puoli on aivan märkä. Siis kaapin toinen seinä oli märkä. Laatoilla oli myös hieman vettä. Pete otti heti yhteyttä meen raksamieheen ja raksamies ja putkimies tuli katsomaan. Putkimies oli vissiin jättänyt jonkun liitoskohdan hieman liian löysälle ja sieltä oli päässyt tippumaan vettä ja kaapin seinä oli oikein imaissut veden ja turvonnut. Kaapin seinä siis menee vaihtoon. Putkimies kiristi liitoksen. Mä pelkäsin jo, että jokin vesiputki on haljennut tai jotain muuta kamalaa, kun kerran on ollut kovia pakkasiakin. Mutta selvittiin nyt pelkällä säikähdyksellä. Tietysti taas harmittaa, kun tulee tämmöstä. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu kaikkea, mikä saa mielialan matalaksi. Onneksi asiat ovat kuitenkin aina järjestynyt... toivotaan, että niin on jatkossakin...

Tänään käytiin aamupäivällä kaihdinliikkeessä valitsemassa sälekaihtimet. Saatiin siis hyvä tarjous kaihdin-porista. Päädyttiin ottamaan ihan perus sälekaihtimet, eli mattavalkoiset ja normikokoiset. Olishan siellä ollut vaikka miten montaa eri värisävyä ja kokoakin. Extrana otettiin kaihtimiin Safiiri. Safiirin avulla ei tarvitse katsella enää roikkuvia naruja ikkunan pokissa. Tossa linkkiä http://www.safiiri.fi/fi/asennusohjeet.html Tämän mekanismin ottaminen toi 200e lisähintaa sälekaihtimiin. Kaihtimet tullaan asentamaan jo ensiviikolla.

Kaihdinliikkeestä lähdettyämme halusin käydä sisustusliike Mokassa vähän katselemassa. No tietysti löysin GANT Home astioita, jotka olivat alennuksessa. Olihan mun ihan pakko ostaa kaikki jäljellä olevat astiat. Jäljellä oli valkoisia, harmaita ja mustia lautasia. Kaikki olivat erikokoisia. Täytyy vielä myöhemmin käydä täydentämässä lautasten määrää, koska haluaisin jokaista kuusi kappaletta.

Nyt lähden iltavuoroon. Aurinkoista pakkaspäivää kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti