Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lasikaiteita

Eilen mulla oli iltavuoro ja sitä ennen täyty lähtee katsastaan vaikka ja mitä. Lähettiin heti aamulla, kun Pete pääsi töistä rautakauppaan etsimään väliovia. Oltiin jo päätetty, että meille tullee sellatteet 3-peiliovet välioviksi. Nyt sitten taitaa mennä kuitenkin suunnitelmat uusiksi, koska meen talossa on pari erikoismittaista ovea ja niiden teettäminen 3-peilioviksi tulee maksamaan aikas paljon. Täytynee ottaa ihan vaan valkoiset laakaovet, koska niitä löyty erikoismittaisenakin. Joudutaan jo maksaa ittemme kipeiksi yläkerran wc/suihkutilan ovesta. Siihen nimittäin pitää hommata kosteutta kestävä ovi ja vieläpä erikoismittainen semmoinen! Päädyttiin semmoseen saatiiniseen pesuhuoneen oveen, jossa on alumiini karmet. Toivotaan, että näyttää hyvältä, koska ei olla nähty koko ovea. Sen pitäis olla Porissa ensiviikolla.

Eilen myös soitin vielä kahteen lasiliikkeeseen ja pyysin uudestaan tarjouksia lasikaiteista ja kahdesta lasiovesta. Lasiovet tulevat saunaan ja pesuhuoneeseen. Yhdestä liikkeestä saatiin jo heti samana päivänä mies paikalle katsomaan, hän oli aiemmin kesällä jo käynyt talolla. Kun hän astui sisään hän ihmetteli mihin ne lasikaiteet oikein kiinnitetään. Hän oli luullut, että haluamme lasikaiteet kinnitettäväksi niihin puisiin porraskaiteisiin mitkä silloin vielä olivat paikoillaan, kun hän talolla kävi. Tehtiin selväksi, ettei niin missään vaiheessa pitänyt olla, hän oli ymmärtänyt väärin. Saas nähdä kuinka lasikaiteiden käy, koska hänen mukaansa hinta on nyt sitten paaaaljon enemmän. Voi apua. Ensiviikolla pitäis saada tietää hinta. Maanantaina mulla on treffit talolla toisen lasiliikkeen työntekijän kanssa. Hänkin on aikaisemmin käynyt talolla . Toivottavasti hän on ymmärtänyt alkujaan asian niin, ettei vanhojen porraskaiteiden pitänyt jäädä paikoilleen. Saatiin tosiaan silloin kesän alussa molemmista liikkeistä tarjoukseksi vähä reilu 2000e nyt sitten jänskättää jos se onkin tuplasti isompi summa tai enemmän! hitsit vie!

Eilen sovittiin saunanlauteiden tekemisestä. Vietiin mitat ja malli, millaset lauteet halutaan. Eilen myös tuli postissa valaistu saunakiulu. Se oli aika näppärän näköinen. Kiva lisä saunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti