Ruotsin kansalta 1940

Ruotsin kansalta 1940

perjantai 25. lokakuuta 2013

perjantai päivä talolla

Nyt on laminaatti laitettu olohuoneeseen ja pikkumakkariin. Ihanaa. Enää jäljellä on vaatehuone. Kauheella draivilla laitettiin laminaatit lattiaan. Ei siinä montaa taukoa edes pidetty. Eno oli päivän päätteksi aivan naatti ja paikat oli kipeenä. Laminaatin laitto on ihan helppoa ja kivaa, kunhan vaan saa alun lähtemään oikein. Kyllä me monta kertaa tuskailtiin alun kanssa ja hermotkin meni monesti. Mutta lopussa kiitos seisoo!

Olohuone. Laminaatti Parador Tammi Crystal White


Pikkumakkari.
 Päädyttiin tekeen laminaattilattia niin, ettei tule kynnyksiä oviaukkoihin.


Laatoittaja laatoitti tänään pukuhuoneen. Toinen raksamies asensi ovien karmeja paikoilleen. Alakerran vessaan asennettiin jo ovikin.

Niinkun aiemmin mainitsin, taloon tulee  kolmipeiliset väliovet
Alakerran wc:n ovi paikoillaan
Oli muuten vaikea päättää mihin suuntaan ovet aukeavat. Laitetaanko sisään- vai ulospäin ja vasemmalla vai oikealla kädellä aukeamaan. Joissakin ovissa ei onneksi ollut kuin yksi mahdollisuus, koska katto tuli vastaan tai oli joku muu este.

Makkarin liukuovet oli nyt saatu asennettua paikoilleen. Ne oli aika mageen näköset.


Valkoiset liukuovet/makuuhuone

Vielä edestäpäin kuvaa
Huomenna mennään taas aamulla enon kanssa talolle. En tie mitä tekemään. Sen näkee sitten. Ehkä pikkumakkarin tasotusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti